Lämmin tervehdys!

Marraskuinen luonto on tarjoillut syksyistä lämpöä ja kauniita, murrettuja sävyjä, hämärtyviä iltoja ja seuraavan vuodenajan odotusta. Toivottavasti olet voinut hyvin ja  kuluneisiin kuukausiin on mahtunut sinulle merkityksellisiä asioita.

Sporting Art Saara Sahrman on elänyt vahvan ja luovan syksyn. Jo vuosi on kulunut siitä, kun SaSS siirtyi uuteen aikakauteen! Seurasin intuitiotani ja koen että muutos on mahdollistanut uusiutumisen, joka on nostanut ammatillista hyvinvointiani ja osaamistani merkittävästi. Olen täynnä virtaa, josta haluan ammentaa asiakastyöhöni sekä kehon- että mielenhuollon keskiössä. Sinne keskiöön kutsun myös Sinut. Olen apunasi, kun huomaat tarvitsevasi joustavuutta, voimaa, iloa ja inspiraatiota! Juuri näiden tiedostamisesta muutos lähtee jopa vyörymällä liikkeelle.


SaSS Movement

Olen toiminut  kehonhuollon päätoimisena yrittäjänä vuodesta 2004. Yritykseni Sporting Art Oy näki päivänvalon v. 2019 Turussa ja siitä lähtien olen kehittänyt aktiivisesti Sporting Art Saara Sahrman -konseptia (SaSS), joka vapauttaa kehon luontaisia liikeratoja. Harjoittelun lähtökohtana ovat asiakkaan ammatilliset, psyykkiset ja fyysiset vaatimukset, jolloin työskentely on ammattikunta- ja yksilölähtöistä, intuitiivista ja jatkuvasti dynamiikaltaan ja muodoltaan vaihtelevien liikkeiden muokkaamista tilanteeseen sopivaksi. Sass on kehittynyt asiakastyössäni ja omassa kehossani merkityksellisiksi kokemistani oivalluksista 25 vuoden aikana. Pohjana toimivat oma musiikillinen taustani viulistina ja sen tuomat fyysiset sekä psyykkiset haasteet, Pilates-, Feldenkrais- ja Gyrotonic-menetelmät, Coaching sekä keskustelut, joita jatkuvasti käyn uteliaalla mielellä eri ammattikuntien uranuurtajien kanssa. Valmis en ole, vaan jatkuvalla kasvun tiellä itsekin! Tervetuloa mukaan omannäköiselle kehotieteoisuuden matkallesi!


SaSS mindsetting

SaSS mindsetting on mentaalivalmennuskokonaisuus, joka pohjautuu nuoruuteni aktiivivuosiin esiintyvänä muusikkona sekä ratkaisukeskeiseen valmennukseen (Coaching). Asiakastapaamiset ovat 100% luottamuksellisia ja niiden aikana on mahdollista pysähtyä tutkimaan elämäntilannettaan, selkiyttää omia arvoja, tavoitteita ja purkaa elämän solmukohtia. Coaching sopii erityisesti elämän muutos- ja epätasapainotilanteisiin. Olen valmis ottamaan haasteen vastaan ja kohtaamaan erilaisia ihmisiä kunnioituksella ja arvostaen yksilön vapautta valita elämänsä suunnan. Valmennus tapahtuu useimmiten zoomin välityksellä tai puhelimitse. Joskus yksi tapaaminen riittää, usein valmennus otetaan 3 tai 5 kerran paketteina. Kysy rohkeasti minulta lisää!


Hinnat

SaSS movement -yksityistunti 79€/60 min

SaSS mindsetting -ratkaisukeskeinen valmennus 55€/60 min (harjoittelijahinta 31.1.2025 asti)


Kevätkauden 2025 SaSS movement -tunnit Turun keskustassa, kausi 1

Olen iloinen voidessani ilmoittaa kolmesta viikkotuntiajankohdasta kevätkaudella 2025 maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin. Kevätkausi on jaettu kahteen jaksoon.

Kausi 1 ajalla 7.1.2025-4.4.2025 Flaman isossa tanssisalissa, Rauhankatu 15:

Maanantaisin tunti miehille klo 10.30-11.30 ajalla 13.1.2025-31.3.2025, yht. 12 kertaa. Hinta: 264€/12 kertaa. Myös 6 kerran kortti on mahdollinen, 132€.

Tiistaisin klo 8.45-9.45 ajalla 7.1.2025-1.4.2025, yht. 13 kertaa. Hinta: 286€/13 kertaa. Myös 6 kerran kortti on mahdollinen, 132€.

Perjantaisin klo 18.30-19.30 (pieni sali) ajalla 10.1.2025-4.4.2025, yht. 10 kertaa. HUOM! Ei tunteja 14.2, 21.2. eikä 21.3. Hinta: 220/10 kertaa. Myös 5 kerran kortti on mahdollinen, 110€.

Ilmoittauduthan tunneille suoraan minulle sähköpostitse: saara.sahrman@gmail.com. Viikottainen harjoittelu luo pohjan kehon ja mielen hyvinvoinnin jatkumolle!

Kevätkauden 2. jakso julkaistaan tammikuussa 2025.

Saara